Nimiarvoitus

Käyttäjän Molla3set kuva
Julkaistu , Molla3set

Lapset etsivät oman nimen kirjaimilla alkavia esineitä ja laittoivat ne oikeaan järjestykseen. Esineet kuvattiin ensin ja sen jälkeen lapsen nimilappu.

Osaatko ratkaista arvoituksen?

Videokuvaa

Käyttäjän Molla3set kuva
Julkaistu , Molla3set

Nyt kun kameran ominaisuudet ovat lapsilla ja meillä aikuisilla jotakuinkin hallussa, kuvasimme useita videopätkiä. Yllätyin siitä, kuinka taitavasti lapset kuvasivat toisiaan. Lapset eivät liiemmin arastelleet kuvattavana olemista saatikka itsensä katsomista videolta. Osa lapsista oli aina valmiina kuvaamaan, kun sitä kysyin. Osalle meneillään oleva leikki oli tärkeämpää. Mutta kun tuli kyse mahdollisuudesta pelata iPadilla tilanne hieman muuttui. Eskarilaisille sopivien pelien metsästys siis seuraava askel eteenpäin...

Ensikosketus 7.1.2013

Käyttäjän Molla3set kuva
Julkaistu , Molla3set

Uusi vuosi toi iPadin Simolan eskariin lähes niin kuin joulupukki ko. laitteen muutamien lasten koteihin. Lapset arvelivat ensin, että iPad on aikuisen oma, mutta ilahtuivat kuullessaan sen olevan Simolan eskarin. Kysyivät heti, voiko sillä pelata ja joku ilmoitti, että osaa sitä myös käyttää. Päiväpiirissä jokainen lapsi kuvasi iPadilla oman piirustuksensa. Kun puolet lapsista oli ottanut kuvansa, kameran valinta vaihtui kuin itsestään videolle.

viime viikon kokemukset

Julkaistu , Etusormet

I-padin avulla harjoittelimme haastavia asioita: lukujonoa, lukumäärää, kirjaimia, äänteitä. Tuntui, että keskittyminen herpaantui ja palkintona häämöttävä jäätelöannoksen teko oli mielessä heti alusta alkaen. Toki saimme harjoiteltua asioita, joiden harjoittaminen olisi vielä haasteellisempaa ilman padia. Ennen kaikkea käytimme konetta oppimisen välineenä, emme viihdyttäjänä tai pelikaverina. Nyt pidämme pari viikkoa taukoa ja harjoittelemme viime viikon asioita perinteisemmin keinoin. emme toki unohda padiakaan kokonaan, vaan uusi oppimisjakso häämöttää tulevaisuudessa.

I-pad lapsen päivittäisessä käytössä

Julkaistu , Etusormet

Tänään i-pad laskeutui ainakin viikoksi erityisen tuen lapsen arkeen. Aamulla opettelimme lapsen ja hänen avustajan kanssa i-padin käyttöä ja seurasimme lapsen toimintaa ja työskentelyä i-padilla, samalla kartoittaen sopivan tasoisia appseja lapselle. Tällä viikolla lapsi harjoittelee avustajan tuella eri asioita eri viikonpäivinä i-padin kanssa. Esim. ma numeroiden piirtämistä, ti lukujonoa 1-10, keskiviikkona hamottamista (värit ja koot), to oman nimen kirjoittamista ja pe asioiden ja esineiden luokittelua.

Etusormet esittäytyvät

Julkaistu , Etusormet

Mollan Etusormet esittäytyvät itäisen Suomen keltoille 5.11. Lappeenrannassa. Ovathan Etusormet oleellinen hanke, joka Lappeenrannan keltoilla
pyörii...ilolla odotamme kommentteja ja kysymyksiä...

etusormien nimissä, Mari

Erityinen tuki ja I-pad

Julkaistu , Etusormet

Kuinka toimin. Hojks-palaverissa keskustellaan yhdessä perheen kanssa I-padin mahdollisuudesta lapsen kuntoutuksessa ja opetuksessa. Usein puheterapeutit ovatkin jo käyttäneet I-padia lapsen puheterapiakäynneillä, jos lapsi on ko. Palveluiden piirissä. Kuulostellaan perheen mielipidettä padin ja appsien hyödyntämiseen oppimisessa. Padi otetaan avuksi ja tueksi silloin, kun keskittyminen ja tarkkaavuus muunlaiseen oppimiseen hiipuu. Padin avulla mielenkiinto oppimiseen säilyy ja oppimista saadaan jatkettua, toiminnasta tulee pitkäkestoisempaa.

Pienryhmätoimintaa

Julkaistu , Etusormet

Tällä viikolla 3-4- vuotiaiden pienryhmässä pyörivät värit ja muodot. Hyppien, loikkien, pomppien ja ryömien sekä I-padin appseja hyödyntäen.Ilmaisapseja löytää mm. Hakusanoilla BUILD IT UP, SHAPES, COLORS...

Mari

Vuorovaikutusleikki

Julkaistu , Etusormet

I-pad tarjoaa myös interaktiiviset herkut vuorovaikutusleikkiin. Lapset saivat valita herkku-menun sisältämistä herkuista mieleisen ja valmistaa, oman kakun, muffinssin, jäätelöannoksen tai tikkujäätelön. Valmiit herkut ihasteltiin yhteisvoimin, kuvattiin ja herkuteltiin. Nyt ei tarvitse enää kantaa rusinalaatikkoa kassin pohjalla ;) ...ja huolehtia, että rusinat ovat vielä syömäkelpoisia.

Mari,
Varhaiskasvatuksen erityisopettaja
Lappeenranta

Sivut